Ajankohtaista

BCC:n lehdistötiedotteesta 1.12.2023

BCC:n tiedotuspäällikkö Berit Hustad Nilsen kertoo, että BCC:n ja YLE:n vuoropuhelun tuloksena 13. marraskuuta 2023 julkaistuun MOT-jaksoon tehdään korjauksia. Oscar Floorin esittämiä epätosia väitteitä poistetaan ja muitakin muutoksia tehdään. Hän on ilahtunut siitä, että YLE:n toimitus oli valmis tunnustamaan virheensä ja korjaa nyt kyseistä MOT-jaksoa.

Lue lisää

Totuus BCC:n johtajille annetuista lainoista

Norjan Yleisradioyhtiö NRK teki Brennpunkt-dokumenttisarjassaan BCC:tä koskevan jakson. BCC ei kuitenkaan usko, että tämä valtion ylläpitämä TV-toimitus olisi voinut olla täysin tietämätön siitä, että petoksesta syytetty henkilö käytti ohjelmaa oman puolustusstrategiansa osana. Tämän strategian keskeinen väite toimi nimittäin NRK:n dokumentin lähtökohtana.

Lue lisää

Gunnar Gangsö: Työpaikkoja ja hengellistä apua – Osa 3

”Näin tekemällä halusimme luoda mahdollisuuksia lähetystyöhön jälleen uusissa maissa, missä ihmiset saattoivat vuorostaan saada ammattikoulutusta ja työpaikan.

Tällä tavalla, Hans Nielsen Haugen periaatteella: ’kädellä ja hengellä’ olemme luoneet todella paljon työpaikkoja.”, Gunnar Gangsö kertoo haastattelun viimeisessä osassa.

Lue lisää

Kristillinen seurakunta

BCC lukeutuu vapaisiin kristillisiin suuntiin. Monipuolisen seurakuntatyömme ja kaiken toimintamme tavoitteena on motivoida itse kutakin tavoittelemaan hengellistä kasvua, ja opastaa Uuden Testamentin opetuksien mukaiseen elämään, missä lähimmäisenrakkaus toteutuu käytännössä.

Näin toimimalla luomme yhdessä turvallisen ja terveen kasvuympäristön lapsillemme ja nuorillemme.

Maailmanlaajuinen yhteisö

Olemme osa kansainvälistä kristittyä uskonyhteisöä Brunstad Christian Church (BCC), joka sai alkunsa Norjassa 1900-luvun alussa Johan O. Smithin esikuvan ja toiminnan tuloksena.

Elinvoimainen julistus on saanut vastakaikua kautta maailman, ja nykyisin paikallisseurakuntia on noin 50 maassa.